Metsästyksen historiaa suomessa ja Hakasuolla

Metsästyslaki on vuosien saatossa itsenäisen Suomen aikana muuttunut moneen kertaan.

Vuonna 1962 Suomessa hyväksyttiin uusi metsästyslaki, jonka seurauksena koko metsästysorganisaatio uudistui. Lain myötä perustettiin metsästäjien omatoimisuuteen perustuva Metsästäjäin Keskusjärjestö, joka sai tehtäväkseen metsästyksen ja riistanhoidon käytännön järjestelyn Suomessa.

Vuodesta 1921 Suomen Metsästäjäliitto ry oli metsästäjien itsensä luoma vapaaehtoisorganisaatio, jolle valtiovalta oli kuitenkin antanut erilaisia tehtäviä metsästysasioiden käytännön järjestelyä varten. Metsästäjäliitto toimi maan tärkeimpänä metsästysalan järjestönä ja metsästäjien edunvalvojana 1962 asti.

1900 –luvun ensimmäisille vuosikymmenille saakka Paltamon, kuin myös ympäröivien pitäjien metsästysolot erosivat nykyisestä lähes yksinomaan metsästysseuratoimintaan perustuvasta harrastustoiminnasta huomattavasti:

Nykymuotoisia useimmiten yhdistysmuotoisia metsästysseuroja ei ollut, vaan metsästys tapahtui maaomistukseen perustuen tai maanomistajalta saadun, useimmiten suullisen luvan perusteella. Tuohon aikaan metsästettiin aika paljon myös luvatta tai niin kuin sanottiin "omalla luvalla."

Metsästyslaki 1934 muutti metsästystä

Metsästysajat olivat tuohon aikaan väljät ja seuratoiminnan puuttuessa niiden noudattaminen ja valvonta jäi yksittäisten maanomistajien ja viranomaisten tehtäväksi. Suunnitelmallinen metsästys ja riistanhoito olivat edellä mainituista syistä johtuen vaikeaa tai osin jopa mahdotonta.

Metsästyslaista alettiin kääntää peistä jo 1920- luvulla ja Suomen ensimmäinen metsästyslaki vahvistettiin 1934. Uudessa laissa säilyi vahva maanomistuksen ja metsästysoikeuden sidonnaisuus. Uutta laissa oli jokaisen metsästäjän vuosittain maksettavaksi tullut riistanhoitomaksu eli hankittavaksi tuli metsästyskortti. Ensimmäisenä vuonna 1934 kortin lunasti noin 67 000 henkilöä. Laissa säädettiin myös valtion metsästyksenvalvojista, riistahoitoyhdistysten perustamisesta sekä pohjoisten kuntien asukkaiden vapaasta metsästysoikeudesta valtionmailla. Laissa oli myös säädökset metsästysajoista, rauhoitusajoista sekä seuraamukset lain rikkomisesta.

Yksi kiistanaiheista metsästyslain valmistelussa oli metsästysoikeuden ja maanomistuksen suhde.

1934 voimaan astuneessa metsästyslaissa Lapin, Petsamon ja Kemin kihlakunnissa sekä eräissä Oulun ja Kajaanin kihlakunnan kunnissa säilyi valtion mailla vapaa metsästysoikeus. Nykyinen vapaan metsästysoikeuden alue oli syntynyt ja vuoden 1962 lain voimassa ollessa vapaa metsästysoikeus supistui kotikuntaan, kun se aikaisemmin oli ollut kihlakuntien alueella asuvilla. Kuten Paltamossa kuntalaisten vapaametsästysoikeus syntyi kauppana v 1904 Isojaossa toteutetussa manttaalijärjestelyssä.

Esimerkkinä erillisestä säädöksestä vuonna 1941 valtiovalta sääti pakkoluovutussäädöksen, jonka mukaan hirvenpyyntiluvan saanut sai pitää kaatamastaan hirvestä 50 kg lihaa itsellään, loput oli luovutettava valtiolle. Tämä johti siihen, että hirvien keskipainoksi tuli n. 100- 110 kiloa. Tätä säädöstä muutettiin sitten myöhemmin sellaiseksi, että valtion tuli saada puolet hirvestä ja että puolittaminen tuli tapahtua sahaamalla ruho selkärankaa pitkin kahtia. Tämä taas johti siihen, että hirvien keskipaino nousi vuodessa useilla kymmenillä kiloilla.

Mitä metsästettiin ja mihin tarkoitukseen

Metsästys on aina ollut Hakasuolla tavallisen ihmisen, arvoasemasta tai varallisuudesta riippumatta, tapa hankkia täytettä ruokapöytään. Metsästyksellä on hyvin vahvat perinteet Hakasuon historiassa, koska kylmä ilmasto ja karu kivikkoinen maa eivät jättäneet muuta selviytymismahdollisuutta, kuin metsästyksen ja kalastuksen. Metsästyksellä oli kuitenkin suurempi merkitys, sillä riistasta sai lihaa ja myös turkiksia talven kylmyyttä varten. Turkikset olivat myös merkittävää kauppatavaraa, jota käytettiin aikanaan myös rahana. Orava, kettu, näätä, vesikko, hilleri, saukko, jänis, vesi- ja maalinnut olivat keskeinen osa hakasuolaisten elantoa. Hirvi oli varsin harvinainen saalis, ja metsäpeura oli Kainuusta kadonnut jo 1800-luvun lopulla.

Suurpedot olivat harvinaisia läpikulkijoita Hakasuolla seuran synnyn aikoihin, mutta karhu palasi jo 70-luvulla, ja susi- ja ahmahavaintoja alettiin tehdä 2000-luvun alussa, ja muutamia ilveksen kaatolupia saatiin myös 2000-luvulla. Metsäkauris palasi Hakasuolle myös 1990-luvulla.

Seuran veteraanien kertomina olen tallentanut muutamia riistakokemuksia, kuten jäniksen ja riekkojen pyyntiä rihmoilla sekä ketunpyyntiä loukuilla ja jalkanaruilla. Maalintujen pyyntiä harrastettiin loukuilla ja ansoilla. Eero ja Tauno Korhonen kertoivat, että poikasina heillä oli tapana ennen koulupäivää kokea rihmat ja viritellä uusiksi, ja koulupäivän päätyttyä ja taas sama ”pyöntökierros” uusiksi. Lapsien riistasaalis oli perheen ruokavalioon usein varsin merkittävä.

1962 metsästyslain säätämisen jälkeen Hakasuolla syntyi keskustelut oman metsästysseuran synnyttämisestä. Varsinkin vuosittain hirven metsästykseen osallistuneet kylän miehet ottivat asian esiin nuotiopuheissaan.

Seuran synty 60-luvulla

Syksyllä 1965 ryhdyttiin sanoista tekoihin, niinpä tammikuun 2.1.1966 kutsuttiin joukko Hakasuon ja lähitienoon metsästäjiä Särkän taloon seuran perustavaan kokoukseen. Kutsua noudattivat ainakin Jooseppi Korhonen ”Raivion Juuso” ja poikansa Jorma Korhonen, Urpo Moilanen, Lauri Rajander, Veli Prauda, Oiva Leinonen ja Matti Rautiainen Särkästä.

Puhetta johti Lauri Rajander ja kirjaa piti Matti Rautiainen, kokouksessa eri kylien erämiehet päättivät perustaa metsästysseuran Hakasuolle ja vahvistivat sille säännöt.

Hakasuon Seudun Metsästysseura ry peruskirjan allekirjoittivat Jooseppi Korhonen, Matti Rautiainen ja Lauri Rajander.

Näin käynnistyi järjestäytynyt metsästys Hakasuolla 1966 ja metsästyseura on siis vuonna 2022 toiminut jo kunnioitettavat 56 vuotta